Lelukirjan Joulusatu on hyvän mielen kertomus ystävyydestä ja kekseliäisyydestä, joulun taikaa unohtamatta! Tarina sopii kaiken ikäisille!

Kuuntele joulun ihanin äänisatu täältä:

Tai lue tarina itse:

LUKU 1 – Salapoliisi ilman mysteeriä

Se päivä alkoi niin kuin kaikki muutkin päivät sillä viikolla, Niklas oli pitkästynyt. On varsin pitkästyttävää olla salapoliisi Jääkarhumaassa, sillä siellä tapahtui harvoin mitään kiinnostavaa.

Tosin viime viikolla Niklas ja hänen paras kaverinsa sekä Etsivätiimin toinen perustajajäsen, Johan, olivat selvittäneet Emmi-oravan kadonneiden pähkinöiden arvoituksen.

Mutta mysteeri oli ollut laimean puoleinen, sillä jo puolessa välissä etsintöjä Emmi oli itse muistanut mahdollisesti syöneensä pähkinät edellisenä päivänä. Noh, siihen suuntaan olivat Niklaksen ja Johanin etsinnät jo alkuvaiheessa osoittaneetkin.

Eihän Emmin ruokakomeroon ollut muilla juurikaan pääsyä. Ja komeron lattialta löytyi murusia, ne olivat aika raskauttava todiste Emmiä vastaan. Johan, koira kun on, oli lisäksi supernenällään haistanut Emmin tassuissa pähkinän ja epäili epävirallisesti, että pähkinät olisivat kadonneet joskus ilta kymmenen ja aamu viiden välillä. Oraville yösyöpöttely on tavallista, joten Niklas ja Johan eivät halunneet piinata Emmiä yksityiskohdilla.

Oli miten oli, Niklas alkoi olla malttamaton, sillä uutta mysteeriä ei näkynyt tai kuulunut. Koko nuoren ikänsä hän oli odottanut, että täyttäisi kolme. Se on jääkarhunuorukaiselle tärkeä ikä, sillä silloin valitaan oma ammatti. Hän oli palanut halusta olla jännitystä metsästävä salapoliisi!

Ammatti voi olla mitä tahansa, kunhan se on hyödyllinen ja mukava. Jääkarhumaassa onkin runsaasti mitä kummallisimpia ammatteja. Roskankeräilijöitä, ammattinaureskelijoita, jokunen viheltelijä ja ainakin yksi turisti, mutta ainuttakaan salapoliisia ei vielä ollut.

Nyt kun Niklas vihdoin oli salapoliisi, hän alkoi ymmärtää miksi kukaan ei ollut valinnut ammattia aikaisemmin. Hänellä oli tylsää! Voiko salapoliisi edes olla salapoliisi, jos hänellä ei ole arvoitusta, Niklas pohti.

LUKU 2 – Kaaos lelupajalla

Eräänä aamuna, vain vähäsen ennen joulua, Niklas heräsi kovaan meteliin. Hän kuuli kolinaa, huutoja ja jopa yhden kauko-ohjattavan helikopterin surinaa. Sitten Johan syöksyi sisään hänen pesänsä ovesta läähättäen kuin, noh, kuin koira.

”Oletko jo kuullut uutiset?” Johan kysyi kieli läkähdyksestä melkein maata viistäen. ”En tietenkään, vastahan minä heräsin,” Niklas tokaisi ärtyneesti.

Hän oli vielä unen pöpperössä eikä edes varma siitä oliko hereillä laisinkaan. Tosin harvemmin hänen unissaan oli läsnä näin vahva märän koiran lemu. Ulkona taisi sataa lunta.

”Joulupukin pajaan on murtauduttu, iso osa lahjoista on kateissa ja samoin uusi LeluMaster2000,” Johan melkein huusi.

LeluMaster2000 oli Joulupukin silmäterä, lelukoneista paras ja tehokkain. Se oli valmistunut vasta vuosi sitten.

Niklas muisti lelukoneen käyttöönottojuhlan Korvatunturin lelupajalla hyvin. Jääkarhut oli kutsuttu juhliin, asuivathan he aivan Korvatunturin naapurissa. Meno juhlissa oli yltynyt niin villiksi, että muutama tonttukin oli päätynyt tilapäisesti tuhmien listalle, kun vanha kattokruunu oli tippunut salin lattialle. Pukille oli pitänyt selittää kattokruunupallon säännöt pariin kertaan ennen kuin hän oli ymmärtänyt, miksi maalivahti roikkui kattokruunussa ylipäänsä.

Niklas oli äkkiä täysin hereillä ja etsi kuumeisesti salapoliisitarvikkeitaan. Nyt pahin oli tapahtunut, ja vielä juuri ennen joulua. ”Hae pulut ja nähdään pajalla,” Niklas huikkasi ja syöksyi ovesta.

Ulkona oli täysi tohina päällä, joten Niklas lähti juoksemaan kohti pukin pajaa mielessään vain yksi asia – Etsivätiimi pelastaa joulun!

LUKU 3 – Etsivätiimi tarttuu toimeen

Kun Johan saapui pajalle Etsivätiimin ilmapartion, eli Tilli- ja Talli-pulujen kanssa, oli Niklaksella jo suunnitelma valmiina.

”Etsivätiimi,” hän aloitti tärkeänä kuin kenraali kerrassaan. ”Hajaannumme etsimään johtolankoja. Jos löydätte jotain tavallisuudesta poikkeavaa, soittakaa näitä kelloja ja muut saapuvat paikalle.” Niklas ojensi kaikille kellot ja ryhmä hajaantui innokkaana tutkimaan lelupajan nurkkia.

Niklas käytti suurennuslasiaan ja tutki lattiaa, kun huomasi palapelipalasen. Kyseessä oli Ryhmä Hau -palapeli, palasessa oli osa Rollen naamaa. Kun hän kumartui nostamaan palan hän huomasi toisen, se oli Rollen tassu, ja sitten vielä kolmannen. Palat olivat jonossa, kuin ne olisivat tipahtaneet rikkonaisesta laatikosta jonkun kantaessa sitä. Niklas innostui löydöstä niin, että unohti soittaa kelloa. Palapelivana johdatti hänet kokeellisten lelujen osastolle, mutta hävisi sitten äkisti.

Kokeellisten lelujen osastolla ei yleensä saanut olla vierailijoita, sillä siellä tehtiin usein vaarallisia kokeita. Vasta muutama kuukausi sitten Kati-tonttu oli melkein räjäyttänyt koko osaston taivaan tuuliin kehitellessään tulivuorilelua. Vielä nytkin punaisia laavajämiä löytyi katosta kun osasi katsoa oikeasta paikasta.

Niklas havahtui ajatuksistaan äkkiä, hän kuuli vaimeita ääniä. Korvat höröllä hän kuulosteli, mutta ääni tuntui kuuluvan yläilmoista, mitään ei kuitenkaan näkynyt. Sitten Tilli-pulu lennähti hänen hartialleen.

”Heidi-tonttu raportoi, että kehityksestä poistettujen hylättyjen taikalelujen osastolta on hävinnyt taikaviitta,” Tilli kujersi. Pulukaksikko oli selvitellyt asiaa.

Heidi-tonttu johti kokeellisten lelujen osastoa ja oli Joulupukin oikea käsi lelukehitysasioissa. Hänen käsialaansa olivat esimerkiksi tanssivat laamat ja sheikkaavat laiskiaiset, jotka olivat hauskuuttaneet pajan väkeä viime jouluna.

Niklas nauroi ajatuksissaan muistolle sheikkaavan Joulupukin hytkyvästä pyllystä ja pyöräytti itsekin puolivahingossa pienen tanssin niin, että Tilli meinasi tippua hänen olaltaan.

Äkkiä Niklas ja Tilli jähmettyivät, sillä Niklaksen aikaisemmin kuulema ääni oli nyt selvempi. ”Olen täällä! Olen piilossa!”

Nyt Niklas päätti soittaa kelloa, oli selvästi aika kutsua koko tiimi koolle.

LUKU 4 – Konna ja Kamu

”Minä tunnen tuon äänen,” sanoi Johan, kun koko Etsivätiimi oli kokoontunut kuuntelemaan mystistä huhuilua. ”Niin minäkin,” sanoi Niklas. ”Se on Muumi Piilosilla -peli, jonka Konna ja Kamu saivat Joulupukilta testiin.”

Lelu oli uutuus, joten siitä oli testissä vain tämä yksi kappale. Jääkarhuserkukset olivat leuhkineet lelulla monta päivää ja olivat tehneet selväksi, etteivät muut saaneet testata sitä.

Niklas ja Johan eivät olleet enää saaneet testiin leluja sen jälkeen kun Johan oli epähuomiossa syönyt muutaman UNO-kortin kesken peliä. Hän väitti sitä edelleen vahingoksi, mutta Niklas tiesi, että Johan oli ollut häviöllä ja oli ennenkin keksinyt mitä kummallisempia keinoja häviötä välttääkseen.

Mutta Konna ja Kamu saivat usein leluja testiin. Tai ainakin heillä oli usein leluja pajalta. Mahtoivatko ne olla testiin annettuja vai testiin otettuja, Niklas pohti.

Konna-karvakuono ja Kamu-karvatassu olivat nuoret jääkarhuserkukset, vain sen verran Niklasta nuoremmat, ettei heillä ollut vielä ammattia. Heidät tunnettiin aikamoisina rasavilleinä, jotka joutuivat usein nujakoihin.

Myös Niklas ja Johan olivat riidelleet kaksikon kanssa moneen otteeseen, sillä Konna ja Kamu olivat kiusanneet Johania tämän aksentin vuoksi.

Johanin isä oli Ruotsin valio ja äiti Suomen valio, joten hän puhui molempia kieliä sujuvasti. Niklas ei oikein ymmärtänyt miksi koirat esiteltiin joskus valioina, mutta se liittyi jotenkin siihen, miten hyvin niiden karvat asettuivat harjauksen jälkeen, hän muisteli.

Johan ei ollut vielä valio, mutta hänen puheessaan kuului vivahdus ruotsista. Se oli Niklaksesta yksi Johanin valloittavimmista piirteistä, mutta jääkarhuserkukset kiusasivat Johania.

”Jos Konnan ja Kamun peli on täällä, miksi emme näe sitä, tai heitä?” kysyi Talli-pulu ja palautti Niklaksen ajatuksistaan maan pinnalle. ”Miten peli olisi ylipäänsä joutunut tänne?” pohti Tilli. Hyviä kysymyksiä molemmat!

Niklaksen päässä alkoi kehkeytyä ratkaisu, mutta hän tarvitsi vielä todisteita. Hän jakoi Etsivätiimille uudet tehtävät. ”Tilli ja Talli, lentäkää ympäri osastoa ja katsokaa, löydättekö erään esineen,” hän supisi jotain Tallin korvaan tarkennukseksi. “Minä ja Johan lähdemme kuulustelemaan epäiltyjä.”

LUKU 5 – Etsivätiimi tutkii

Niklas ja Johan hiipivät Konnan ja Kamun pesän ympärillä, kun kuulivat puhetta sisältä. Jääkarhut selvästi tappelivat keskenään. Salakuunnella ei saisi, mutta tässä tapauksessa etsivät uskoivat sen olevan hyväksyttävää, olivathan he epäiltyjen oven takana.

Sitten he kuulivat nyyhkäyksiä.

”Jos minä vain olisin Johanin parempi kaveri, niin olisin varmasti tajunnut niistä ruotsinkielisistä ohjeista jotain. Olen niin kateellinen Johanille, kun hän osaa monta kieltä,” kuului ensimmäinen nyyhkäys. Ääni oli Kamun, joka oli nalleista nuorempi. Konna lohdutti häntä. ”Minä keksin jotain, se kone saadaan kyllä käyntiin ja kukaan ei edes tiedä, että juuri me piilotimme sen.”

”Joulupukki ei ikinä enää anna meidän astua tassullammekaan pajalle,” nyyhkytti Kamu lohduttomasti. ”Mitä jos joudumme tuhmien listalle ikuisiksi ajoiksi?”

Niklas ja Johan katsahtivat toisiinsa, syylliset oli siis löydetty. He vetäytyvät kauemmas keskustelemaan. ”Kuulostaa siltä, että kyseessä oli vahinko, voisikohan heitä koittaa auttaa?” Johan pohti, hän oli juuri ymmärtänyt, että serkukset olivat kiusanneet häntä vain kateuden vuoksi.

Jääkarhut osaavat harvoin muita kieliä, korkeintaan porojen porotusta tai muinaistonttua, mutta senkin kielen taitajat ovat jo harvassa, sillä tontut ovat siirtyneet puhumaan yleiskieltä.

Niklas ja Johan tekivät päätöksensä ja astuivat rohkeasti Konnan ja Kamun ovesta sisään.

LUKU 6 – Uusi suunnitelma

Kun Niklas ja Johan astuivat kokeellisten lelujen osastolle uudelleen, heidän perässään käveli kaksi nolon näköistä jääkarhua katseet visusti maahan luotuna. Tontut olivat kuitenkin liian kiireisiä huomatakseen mitään ja joukko sai kävellä rauhassa osaston nurkkaan, vain Heidi tonttu vilkaisi heitä kulmiensa alta.

Johan viittasi pulut olalleen ja supisi niiden korvaan suunnitelman. Pian koko porukka oli näkymättömissä.

”Noniin, Etsivätiimi” Niklas aloitti hiljaisella äänellä ja katsoi tarkkaan kaikkia paikalla olijoita. Hän kertasi vielä suunnitelman. ”Meillä ei ole paljon aikaa ennen kuin tontut alkavat kysellä. Kun tämä on ohi, kerromme kaiken Joulupukille, mutta sitä ennen yritämme korjata tilanteen.” Kaikki nyökkäsivät ja Niklas hymyili rohkaisevasti nyyhkivälle Kamulle, sitten hajaannuttiin hiipien.

Johan ja Konna lähtivät Lelumaster2000 -konetta korjaamaan, muut kokosivat kaikki serkusten rikkomat lelut kasaan. Kone oli pian korjattu, sillä ruotsinkieliset ohjeet olivat olleet selkeät: “käynnistä uudelleen” oli niissä lukenut ensimmäisenä ja Konnaa hävetti, sitä olisi pitänyt tajuta koittaa.

Niklas piteli käpälässään kokeellisten lelujen osastolle hylättyä taikasauvaa. Hän oli kuullut siitä puhuttavan tonttujen pikkujouluissa helmikuussa, mutta ei ollut tiennyt missä sitä säilytettiin. Tonttujen pikkujoulut pidetään aina helmikuussa käytännöllisyyssyistä.

Onneksi Etsivätiimin ilmavoimat, tai “ilmavaivat”, kuten Johan heitä joskus hellitellen kutsui, olivat löytäneet sen tutkiessaan osastoa. Se oli ollut piilossa kattohirren päällä, jonne ei nähnyt kuin ilmasta.

”Oletko valmis?” kysyi Niklas ja osoitti Kamun pitelemää Barbie-nukkea taikasauvalla. Kamu nyökkäsi ja Johan peitti tassuilla silmänsä. Hänen mielestään vanhoilla taikaleluilla leikkiminen oli huono ajatus, mutta tiimi oli tehnyt äänestyksen. Lelut korjattaisiin ennen joulua, tavalla tai toisella.

Niklas heilautti taikasauvaa, mutta pysähtyi sitten äkisti. ”Ainiin, voi kurjuus, en puhu muinaistonttua,” hän tajusi pettyneenä.

Kaikki tietävät, että vanhat taikalelut toimivat muinaistontun kielellä, niin kamalan vanhoja ne yleensä ovat. Taikalelut hyllytettiin jo vuosikymmeniä sitten, sillä lapset olivat aiheuttaneet kotonaan vaaratilanteita. Yhdessä perheessä lapset olivat vahingossa muuttuneet flamingoiksi, toisessa perheessä oli lemmikkikoira alkanut laulaa vanhoja kansanlauluja ja valvottanut naapurustoa monta viikkoa.

”Mutta minäpä puhun muinaistonttua,” sanoi sitten ääni heidän takaansa ja sai kaikki kääntymään.

LUKU 7 – Hiljentäkää se Barbi

Emmi-orava seisoi hymyillen heidän takanaan. ”Miten sinä löysit meidät?” kysyi Niklas hämmästyneenä.

”Tulin etsimään teitä, sillä pähkinöitä on taas kadonnut täysin mystisesti viime yönä.”

Niklas ja Johan vilkaisivat toisiaan virnistäen, he arvasivat kyllä miten nämäkin pähkinät olivat varmaan hävinneet.

Emmi jatkoi, “Kuulin tontuilta, että tutkitte LeluMaster2000-arvoitusta. Olin juuri lähdössä, kun en löytänyt teitä pajalta, kun kuulin huhuilua. Joku huusi ”olen täällä, olen piilossa”,” Emmi kertasi.

Konna naurahti ja katsoi lelukasan päälle, missä Muumi-peli nökötti. ”Ai tuonne se jäi, minä etsinkin sitä,” hän murahti nolon näköisenä.

”Ja kun tulin lähemmäs katsomaan, löysin piparin murusia, joten arvasin että ainakin pulut ovat täällä jossain,” Emmi-orava jatkoi. Niklas mulkaisi Tilliä ja Tallia, he olivat oivia etsiviä, mutta heillä oli jatkuva nälkä ja usein mukanaan paljon murustavia pipareita. Välillä Niklaksen sohvakin oli murusia täynnä.

”Mutta miten osasit tulla tänne taikaverhon taakse,” kysyi Johan. Koko porukka nimittäin seisoi valtavan näkymättömyysverhon takana, joka oli viritetty kokeellisten lelujen osaston viimeisimpään nurkkaan kuin esiripuksi.

”Löysin palapelivanan, joka loppui kuin seinään. Sitten tajusin, että se ei loppunutkaan vaan siinä oli joku verho. Raotin sitä ja tässä minä nyt olen.” Emmi oli tyytyväisen näköinen.

”Vai osaat muinaistonttua? Voisitko sitten testata, saatko Barbien ehjäksi taikasauvalla?” Niklas palautti heidät käsillä olevan arvoituksen pariin. He olivat päättäneet testata, josko Konnan ja Kamun rikkomat lelut voisi korjata taian avulla, mutta sauvaa kannatti testata ensin, niin he olivat päätelleet. Taikalelut voivat nimittäin olla arvaamattomia.

Emmi otti taikasauvan ja lausui: ”Himmeli-hommeli-hupsanssaaa, hula tonttuna puna-tupsanssaa.” Loitsu kuulosti hölynpölyltä, mutta kaikki pidättivät henkeään. Sitten Barbie-nukke alkoi laulaa.

”Tip tap tip tap tipe tipe tip tap,” se lauloi kovaa, korviaraastavasti ja aivan nuotin vierestä. Kaikki katsoivat kauhistuneina toisiaan ja alkoivat sitten hihittää hillittömästi. Barbi vain jatkoi laulamista, jos sitä nyt lauluksi voi edes kutsua. Lopulta myös hihitys muuttui ulvovaksi nauruksi.

”Tee nyt jotain Emmi,” hekotti Johan. Mutta Emmi vain katsoi Barbia lumoutuneena. Pulut kikattivat ja Konna ei saanut sanaa suustaan kieriskellessään lattialla mahaansa pidellen, Kamu puolestaan remahti niin kovaan nauruun, että pieni pieru karkasi.

”Hillitkää itsenne,” yritti Niklas rauhoitella huvittuneena, mutta oli jo myöhäistä. Osaston hälinä voimistui, tontut olivat kuulleet.

LUKU 8 – Kuka selittää tämän kaiken Joulupukille?

Tonttujen keskuudessa puhkesi valtava pulina, kun Niklas raotti näkymättömyysverhoa, sitten muutkin tulivat yksi toisensa perään esiin. Joulupukki oli saapunut paikalle kuullessaan melun, nyt hän katsoi sekalaista ryhmää hymyillen tietäväisesti. ”No, saitteko koneen kuntoon?” Joulupukki kysyi virnistäen.

Tiimin jäsenet katsoivat toisiaan yllättyneinä, sitten Konna ja Kamu astuivat esiin. ”Tämä on ihan meidän vikamme, eivät muut tähän liity,” Konna aloitti. ”Se oli vahinko ja muut yrittivät vain auttaa,” jatkoi Kamu. He kertoivat Joulupukille mitä oli tapahtunut.

Serkukset olivat olleet pajalla leikkimässä. He hiipivät pajalle joskus öisin, kun vain aniharva tonttu oli vahdissa. He olivat juuri keksineet yhdistää Hot Wheels -parkkitalon Fisher Price -maatilan kanssa valtavaksi maalaismarkkinakompleksiksi, jossa myytiin myös makkarahattaraa. Se oli ollut molemmille tärkeää.

Leikin tohinassa iso lelukasa oli kaatunut päin LeluMaster2000:tta ja kaikki sen yölinjastolla valmistuksessa olleet lelut olivat menneet rikki. Rikkinäisiä leluja oli ollut valtava kasa. He olivat tarkistaneet toivelistat, ja ne kaikki olivat olleet turkulaisten lasten leluja. Jumiin linjastolle oli jäänyt lisäksi leluja Jyväskylästä, Loimaalta ja Kajaanista.

Kauhistuneet jääkarhut olivat yrittäneet korjata konetta, mutta sen ohjeet olivat olleet ruotsiksi ja he olivat saaneet aikaan vain yskähtelyä, sitten lelukone oli alkanut savuta. Konna oli keksinyt hakea näkymättömyysviitan kokeellisten lelujen osastolta. He tiesivät monia Korvatunturin salaisuuksia, sillä olivat nuuskineet pajalla jo vuoden päivät.

Viitta oli venytetty kulmauksen ympäri peittämään koko hävitys. He luulivat, ettei mikään paljastaisi heitä, mutta Muumi-lelu oli unohtunut kasan päälle huutelemaan, siihen asti he olivat kantaneet sitä aina mukanaan. Myös Ryhmä Hau -palapelin paketti oli ollut rikki, joten se jätti pitkän janan paloja taakseen, kun he kantoivat rikkinäisiä leluja verhon taakse.

Serkukset näyttivät olevan pillahtamaisillaan itkuun, joten Niklas astui heidän viereensä ja taputti Kamua olalle. ”Johan sai korjattua koneen Konnan kanssa, mutta lelut ovat edelleen rikki.”

Nyt myös Johan astui tukemaan surkean näköisiä jääkarhuja ja jatkoi ”Koitimme josko taikasauvasta olisi apua. Barbi, johon sitä testasimme, kyllä korjaantui, mutta se pitää aivan kamalaa ääntä.”

Kamu piteli edelleen Barbia, vaikka painoi sitä nyt turkkiaan vasten niin lujaa, että melu hädin tuskin kuului. Kun hän näytti Barbia Joulupukille, se alkoi rääkyä uutta joululaulua. ”Porsaita äidin oomme kaikki oomme kaikki oomme kaikki.”.

Pian koko lelupaja raikui Joulupukin ja tonttujen naurusta.

LUKU 9 – Joulupukkia ei voi huijata, ei edes nokkela jääkarhu

”Kyllä minä tiesin, että te täällä huseerasitte,” sanoi Joulupukki, kun oli saanut koottua itsensä naurun jäljiltä. ”Luuletteko te, että minä pidän silmällä kaikkia maailman lapsia, mutta jätän keskenkasvuiset jääkarhut mellastamaan omaan pajaani valvomatta?”

”Täytyy myöntää, että oli varsin luovaa käyttää apuna kokeellisten lelujen osastoa, vaikkakin se oli hiukan vaarallista. Musiikkimestarin täytyy kyllä virittää hiukan tuota laulua,” Joulupukki jatkoi katsahtaen Barbie-nukkeen, jonka rääkyvä ”Joulupuu on raaaaakennettuuuu” täytti nyt salin. 

Joulupukki otti Emmi-oravan vielä pitelemän taikasauvan ja osoitti sillä lelukasaa. ”Himmeli-hommeli-hupsanssaaa, tonttuna rati-riti-rallaa.”

Lelukasan lelut korjaantuivat ja yks kaks joulu oli pelastettu, noin vain. Vaikka ei se joulu pelastettu ollut Etsivätiimin toimesta, mutta ehkä hiukan heidän avustuksellaan ainakin. Tai ei se ainakaan mennyt pilalle heidän takiaan. Lillukan varsiin ei kannata joulun aikaan niin takertua.

Pukki ojensi taikasauvan takanaan seisovalle Heidi-tontulle. ”Tämä pitää piilotta paremmin ensi kerralla,” hän nauroi tontun viilettäessä matkaan.

”Mutta miksi et rankaissut meitä heti, jos tiesit, että me teimme sen?” kysyi Kamu ihmeissään.

”Halusin nähdä mihin Etsivätiimistä on, ja minusta oli tärkeää, että pääsitte tekemään yhteistyötä. Olen iloisesti yllättynyt, että päätitte alkaa korjata ongelmaa tiiminä,” Joulupukki sanoi nyökäten Johaniin ja Niklakseen päin. ”Halusin lisäksi, että kerrotte itse totuuden.”         

Joulupukki taputti jääkarhuserkuksia olalle rauhoittavasti. ”Teidät kaksi haluan pestata töihin pajalle. Jos leluni kestävät kahden jääkarhun toilailut, ne voi huoletta antaa lapsille leikkeihin,” hän nauroi.

Konna ja Kamu hyppivät onnesta, lelutestaaja oli ollut heidän unelma-ammattinsa. Jääkarhumaassa ei ollutkaan vielä yhtään virallista lelutestaajaa, mutta nyt niitä olisi kaksi.

LUKU 10 – Etsivätiimi hajoaa, mutta ystävyys säilyy

Niklas oli hieman pettynyt, hän oli jo kuvitellut saaneensa Etsivätiimiin kolme uutta jäsentä. Eikä arvoituskaan ollut ratkennut Etsivätiimin toimesta. Hän oli hiukan hämillään.

Sitten Joulupukki astui lähemmäs. ”Mitäs sanotte Niklas ja Johan, jos siirtyisittekin minun Etsivätiimiini. Olisitte Korvatunturin Etsivätiimi, joka neuvoo ja kouluttaa tonttuja ennen kuin lähetän heitä lasten tarkkailuun ympäri maailmaa.”

Niklas halusi suostua ilomielin, mutta muisti pulut.

Niklas katsoi puluja kysyvästi, mutta nämä nyökkäsivät jo innokkaasti. ”Meille tarjottiin jo työtä Korvatunturin keittiön valvontatiimistä,” sanoi Tilli. ”Piparipalkalla, voitko uskoa tätä onnea?” jatkoi Talli, mussuttaen autuaasti jo ennakkomaksuksi saatua piparia.

Emmi-orava puolestaan kieltäytyi muinaistontun-kielen opinnoista Korvatunturin koulussa, ainakin toistaiseksi. Hänellä oli nimittäin ratkaisematta muuan ongelma öisin itsekseen katoavista pähkinöistä. Nyt kun Niklas ja Johan olivat siirtyneet Joulupukille töihin, Emmi saisi ratkaista arvoituksen ihan itse.

Konna ja Kamu lähestyvät Johania, ”Det är mycket bra at vara din vän” sanoo Konna varoen, ”Just so,” jatkaa Kamu ja nyökyttelee vimmatusti.

Johan naurahtaa iloisesti, ”Ei se ihan kieliopin mukaan mennyt, mutta olen silti hyvin otettu, että edes yrititte. Minustakin on kivaa olla nyt teidän kaverinne.”

“Jos uusissa leluissa on ruotsinkielisiä ohjeita, tiedämme kenen puoleen kääntyä,” serkukset nauravat.

Niklaskin nauraa, Etsivätiimi on ehkä hajonnut, mutta ystävyys säilyy silti. Ja kyllä hänellekkin ihan varmasti tulisi joskus mahdollisuus pelastaa joulu – se vaan ei ollut juuri tämä kerta. Tämä oli se kerta, kun hän sai kaksi uutta ystävää ja maailman parhaan työn.

Sen pituinen se.